Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2012.

Made in Lammas

Kuva
Me onnelliset saamme nauttia vuodenaikojen vaihtelusta ja ruokavuoden kierrosta. Tiedämme, miltä maistuvat uudet perunat, oman puun omenat tai vuoden ensimmäinen joulutorttu. Monia ruokia maistaessamme voimme sulkea silmämme ja ajatella, että kyllä tätä taas kannatti vuosi odottaa. Sydäntalvella, kun tuoreet raaka-aineet ovat heikoimmillaan, starttaa lähiruokasesongit ihanasti made (lota lota). Hiukan niljakkaan ulkomuotonsa vuoksi hyljeksitty made on Suomen sisävesien ainoa turskakala. Maukas, valkolihainen ja melko vähäruotoinen eväkäs on herkullinen ja monipuolinen raaka-aine myös kotikeittiössä. Vaivattomasti kalaa saa ostaa tammi-helmikuussa myös valmiiksi nyljettynä, vaikka nylkeminen on helppo itsekin opetella. Kokonaisen kalan bonuksena mukana tulevat myös herkulliset maksa ja mäti, jotka peratusta kalasta on poistettu. Siis melkoisen herkullinen korvaus nylkemisen ja perkaamisen vaivasta. Anssi Kantelinen Ravintola Mustan Lampaan keittiömestari Anssi Kantelinen ker