Tekstit

Näytetään tunnisteella Savustettu poronpaisti merkityt tekstit.

Isä Camillossa savuttaa!

Kuva
Savusipulikeittoa Isä Camillon   teemaviikot jatkuvat savuisissa merkeissä.  Ravintolan  keittiömestari Allen Stanley on engelsmanni, joka kertoi Suomen olevan savustettujen ruokien luvattu maa. Hänen kotimaastaan löytyy joitakin savustettuja kinkkuja ja kylmäsavulohta, mutta ei juuri muuta. Suomessa savustusinto ulottuu kalan ja lihan lisäksi myös kasviksiin. Savustettavaksi sopivista raaka-aineista Allun oma suosikki on lohi sen monipuolisuuden vuoksi.   Isä Camillossa on huhtikuun ajan on tarjolla viikoittain vaihtuva savumenu, josta ruokia voi tilata myös yksittäin. Ensimmäisen viikon herkut olivat savustettu sipulikeitto, pääsiäisen kunniaksi karitsan paahtopaistia sekä loppuhuipennukseksi savuviskillä maustettu sabayon. Apukokin hääriessä paikalla sain maistaakseni neljännellä viikolla, eli 23.–29.4. tarjottavaa s avustettua poron paahtopaistia. Se tarjotaan ihanan karpalokastikkeen kanssa lisäkkeenään aurajuusto-perunarösti. Herkkua oli! Alkupalaks...