Tekstit

Asia on pihvi

Kuva
Valon lisääntymisen myötä hitaampikin jo huomaa, että talvi on taittumassa kevääksi. Ennen kuin kevättä tosissaan alkaa olla rinnassa, on aika käydä herkuttelemassa kunnon pihvi Isä Camillossa . Maaliskuisten pihviviikkojen klassikko on Häränpihvi Cafe de Paris (hinta vain 12,90!), mutta testasin Filet Mignonin (21,90). Se on paistettu naudan sisäfileen ohuemmasta päästä ja tarjotaan yleensä pareittain. Camillossa pihvien seurana oli herkullista perunaconfitia sekä kastikeduo punaviinistä ja roquefortista. No, kielenhän se vei mennessään. Hyvän pihvin paistaminen tuntuu kotikokista usein haastavalta. Aikoinaan omassakin opiskelijakämpässäni pihvi lensi seinään. Olikohan syy raaka-aineen valinnassa vai paistamisessa, se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Kuinka siis saan pihvistäni kengänpohjan sijaan mehevää ja maistuvaa? Juttelin asiasta Camillon nuoren kokin Saija Lompolan kanssa. Ilmeni, että hyvä pihvi ei olekaan mikään salaisuus, vaan haluttuun lopputulokseen pääsee varmasti ...

Made in Lammas

Kuva
Me onnelliset saamme nauttia vuodenaikojen vaihtelusta ja ruokavuoden kierrosta. Tiedämme, miltä maistuvat uudet perunat, oman puun omenat tai vuoden ensimmäinen joulutorttu. Monia ruokia maistaessamme voimme sulkea silmämme ja ajatella, että kyllä tätä taas kannatti vuosi odottaa. Sydäntalvella, kun tuoreet raaka-aineet ovat heikoimmillaan, starttaa lähiruokasesongit ihanasti made (lota lota). Hiukan niljakkaan ulkomuotonsa vuoksi hyljeksitty made on Suomen sisävesien ainoa turskakala. Maukas, valkolihainen ja melko vähäruotoinen eväkäs on herkullinen ja monipuolinen raaka-aine myös kotikeittiössä. Vaivattomasti kalaa saa ostaa tammi-helmikuussa myös valmiiksi nyljettynä, vaikka nylkeminen on helppo itsekin opetella. Kokonaisen kalan bonuksena mukana tulevat myös herkulliset maksa ja mäti, jotka peratusta kalasta on poistettu. Siis melkoisen herkullinen korvaus nylkemisen ja perkaamisen vaivasta. Anssi Kantelinen Ravintola Mustan Lampaan keittiömestari Anssi Kantelinen ker...

Ohukaiset herkullisimmillaan

Kuva
Tuskin lienee maailmankolkkaa, jonka ruokakulttuuriin eivät jonkinlaiset ohukaiset kuuluisi. On lättyjä, crêpsejä, tortilloja, palacsintoja, angeeroja...  Venäläisen keittiön kuuluisimpien ohukaisten, blinien eli linnien, sesonki on vuoden ensimmäisinä kuukausina. Aikoinaan perinteinen ortodoksinen paastoperinne kielsi laskiaisviikolla lihan syönnin, mutta maito, munat ja voi olivat vielä sallittuja. Mikä olisikaan parempi tapa laskeutua paastonaikaan kuin kuumat blinit smetanan ja mädin kanssa? Blinejä perinteiseen tapaan Itse pidän paksuista, paistamisen aikana kohoavista blineistä. Toinen koulukunta pitää ohuita, suomalaisten lättyjen kaltaisia aitovenäläisempinä. Jos tavoittelet ohuempia versioita, niin kokeile hiivan jättämistä pois taikinasta. Jos taas teet taikinan hiivan kanssa, niin anna sen käydä pitkään, sillä se parantaa niin makua kuin rakennettakin. Kovaksi vatkattu valkuainen kuuluu joka tapauksessa molempiin versioihin. Entäs tykötarpeet? Oman suosikkibli...