Pikkujoulut etänä - kotona tai toimistolla
Monessa yrityksessä ollaan parhaimpaan pikkujouluaikaan siinä tilanteessa, että perinteiset, monen kymmenen tai sadan hengen pikkujoulujuhlat ravintolassa eivät ole realistinen vaihtoehto. Tämä näkyy myös Ravintolamestareiden kot’ Kuopijossa. Varaustilanne on näyttänyt tätä trendiä ravintoloidemme osalta jo loppukesästä saakka. Syksyn aikana moni yritys ja yhteisö on perunut isot pikkujoulujuhlat perinteisellä kaavalla ravintolassa.
Vaikka vajaat varauskalenterit eivät olleet toivottu tilanne ravintoloissa, olimme kuitenkin realistisia ja teimme varasuunnitelman hyvissä ajoin. Kevään lockdown pakotti luomaan uusia toimintatapoja tuottaa vieraillemme Kuopion Maukkaimpia Elämyksiä. Uusia toimintatapoja olivat mm. esivalmistellut illallispaketit, jotka asiakkaamme voivat viimeistellä kotona ja nauttia korkealaatuisesta ravintolaruoasta kotioloissa. Myös ravintolasta noudettavat illalliset ja lounaat ovat tulleet jäädäkseen.
Syksyn aikana olemme kehittäneet illallispaketteja edelleen ja tällä hetkellä Kokous- ja juhlatalo Kuopion Klubin #kalsarigroumet -illallispaketti edustaa tuotteen toista sukupolvea. Esivalmistelluiden ruokalajien ja viimeistelyohjeiden lisäksi pakettiin kuuluu servetit ja tunnelman varmistamiseksi kruunukynttilä. Valitettavasti lainsäädännön vuoksi emme voi (ainakaan vielä) sisällyttää viinejä illallispakettiin kotiin vietäväksi. Tarjoamme kuitenkin tarvittaessa konsultaation viinien osalta, mikäli nautinnon haluaa tuoda entistä lähemmäksi ravintolakokemusta. Alkon valikoimasta suositellut viinit valitaan aina menulle sopivaksi ja kukkarolle ystävälliseksi.
![]() |
Puijon Majan puoti |
Vaikka ajat ovat poikkeukselliset, ei pikkujouluja tarvitse jättää missään nimessä väliin. Ravintoloissamme on edelleen turvallista asioida pienemmillä seurueilla. Moni yritys onkin vaihtanut isot pikkujoulut oman tiimin kesken pidettäviksi pienemmän porukan juhliksi. Turvavälit pidetään edelleen kunnossa, ja isommallekin ryhmälle löytyy esimerkiksi Peräniemen Kasinolta tai Kuopion Klubilta tarpeeksi väljät tilat, joissa etäisyyksissä voi pitää huolta. Ja jos ravintolassa vietetty pikkujoulu ei ole tänä vuonna vaihtoehto, niin kotona tai toimistolla nautittu #kalsarigourmet-illallinen hyvässä seurassa voi olla oikein mukavaa vaihtelua.
Kalsarit jalkaan, lahjakortti taskuun, turvavälit kuntoon tai Maukkain Elämys-lahja käteen ja pikkujoulun viettoon!
Toomas Tuovinen
Myyntipäällikkö
Meillä nyt vihdoin päästään viettämään yrityksen pikkujouluja. Viime vuonna tosiaan ne järjestettiin etänä. On mukava päästä näkemään myös kollegoja, jotka asuvat hieman kauempana. Varmasti jokin ravintola tai pelihalli etsitään. Kiitos tästä postauksesta, oli kiva lukea. https://www.groovetownjack.fi/palvelut-ja-tilat
VastaaPoista