Tekstit

Näytetään tunnisteella ravintola merkityt tekstit.

Keittiömestarit Hakkarainen ja Miettinen luottavat läheltä saataviin raaka-aineisiin

Kuva
Ravintolamestareilla lähdettiin tekemään tänä syksynä vastuullisuusteemaista blogien sarjaa, jonka toimitusjohtaja Eeva Mertanen polkaisi käyntiin vastuullisuuden yleiskatsauksella . Ja Eevahan se laittaa keittiömestaritkin kirjoittamaan! Tässä sarjan toisessa postauksessa keskitymme me keittiömestarit, eli Jere Hakkarainen Mustasta Lampaasta ja Tapio “Tapsa” Miettinen Puijon ravintoloista , lähi- ja luomuraaka-aineisiin ja niistä valmistettaviin herkkuihin ravintoloissamme, ovathan ruokatrendeinä pitkään vallinneet lähi- ja luomuruoka hiljalleen valtavirtaistuneet myös meillä täällä koti-Suomessa. Uusi, nouseva ruokatrendi näyttäisi nyt olevan myös kasvisruoat, sillä esimerkiksi useat kolmen Michelin-tähden ravintolat ovat ilmoittaneet painottavansa kasviksiin tai jopa jättävänsä lihan kokonaan pois menuistaan. Tämä maailmalla erottuva trendi näkyy jonkin verran myös meillä täällä Savossa, vaikka lihasta emme olekaan luopumassa. Meillä Ravintolamestareilla vastuullisuus ruoanlaitossa...

Ähkyn voi saada vastuullisuuden toitottamisestakin, eli kuinka kertoa hyvistä teoista

Kuva
Kuinka kertoa hyvistä teoista toitottamatta? Olin pari viikkoa takaperin puhumassa Savonian restonomikoulutuksen opiskelijoille siitä, kuinka meillä Ravintolamestareilla vastuullisuus toteutuu arjen työssä. Sain tarkkanäköisiltä opiskelijoilta ihan älyttömästi palautetta, ja erityisesti tämä seuraava sai ilon läikähtämään rintapielessä, sillä tottahan se on, että meillä vastuullisuus on aidosti sisällä kaikessa tekemisessä.  Teidän tekemisestä tulee sellainen fiilis, että teillä ihan aidosti seistään näiden vastuullisuusasioiden takana, ettekä vain trendikkäästi toitota, koska kuuluu toitottaa.  Vastuullisuudesta ja kestävyydestä on puhuttu liki vuosikymmeniä. Erityisesti viime vuosina vauhti tuntuu ihan kiihtyneen, ja termiin saa aistiyhteyden liki päivittäin ja joka puolella. Vastuullisuuden toitottamiseen voi jopa tympääntyä. Tämä tympääntyminen sai kuitenkin meidät Ravintolamestareilla ymmärtämään, että näistä hyvistä ja oikeista teoista tulisi muistaa kertoa, sillä mitään...

Turvallisesti ravintolassa – mikä on muuttunut epidemian myötä palveluntarjoajan näkökulmasta?

Kuva
Covid-19 pandemia muutti keväällä 2020 maailmaa merkittävästi ja pysyvästi. Termi “uusi normaali” tuli epidemian myötä kahvipöytäkeskusteluihin. Mutta mitä uusi normaali tarkoittaa ravintolakentässä? Ruokailu Mustassa Lampaassa on aina turvallinen elämys Vaikka epidemia vaikutti jokaiseen toimialaan merkittävästi uskallan väittää, että ravintola- ja tapahtuma-alat olivat suurimpien kärsijöiden joukossa. Alan toimijat ovat joutuneet uudistamaan toimintamallejaan ja monelle toimijalle pandemia oli valitettavasti liian suuri este kiivettäväksi. Kuinka nämä uudet toimintamallit näkyvät kuluttajalle ja mitä ne tarkoittavat tulevaisuudessa? Siisteys ja hygienia ravintoloissa on aina ollut ns. hygieniatekijä; kun se on olemassa siihen ei kiinnitetä huomiota eikä se tuo lisäarvoa kuluttajalle, mutta sen puuttuminen huomataan heti ja puute vaikuttaa negatiivisesti asiakaskokemukseen. Ravintolamestareilla siisteys ja korkeat hygieniastandardit ovat aina olleet asioita, joihin kiinnitetään erityi...

Because there´s more than meets the eye

Kuva
Blogi by Anna Antinjuntti & Juho Väliaho #yhdessäonenemmän #savo Ravintola-ala , kiire hetki; salissa kuuluu puheensorinaa, lasit kilisevät ja hymyileviä kasvoja näkyy joka puolella. Mahtavat tuoksut leijuvat ilmassa. Henkilökunta vilistää keittiön ja asiakkaiden välillä ottaen välillä jopa yhden juoksuaskeleen.  Keittiössä pannut käyvät kuumana ja toinen toistaan herkullisempia annoksia viedään asiakkaiden nautittavaksi. Ilta kääntyy lopuilleen, viimeiset asiakkaat lähtevät kiitellen ja kiire hetki päättyy. Muttei kuitenkaan. Pieni hetki jutustellaan päivän tapahtumia ja ruusut (ja kyllä, myös risut tai paremminkin parannusehdotukset) tehdystä työstä jaetaan salin ja keittiön kesken.  Päivä se on seuraavakin, sali kuntoon ja keittiö putipuhtaaksi! Tunti jos toinen saattaa vierähtää ja sitten on hetki itsellemme. Oma vapaahetki saattaa sekin olla hyvin hämmentävää. Mitäs nyt sitten? Uskokaa tai älkää, joskus voi olla vaikeaa miettiä mitä silloin tehdään,...

Ohukaiset herkullisimmillaan

Kuva
Tuskin lienee maailmankolkkaa, jonka ruokakulttuuriin eivät jonkinlaiset ohukaiset kuuluisi. On lättyjä, crêpsejä, tortilloja, palacsintoja, angeeroja...  Venäläisen keittiön kuuluisimpien ohukaisten, blinien eli linnien, sesonki on vuoden ensimmäisinä kuukausina. Aikoinaan perinteinen ortodoksinen paastoperinne kielsi laskiaisviikolla lihan syönnin, mutta maito, munat ja voi olivat vielä sallittuja. Mikä olisikaan parempi tapa laskeutua paastonaikaan kuin kuumat blinit smetanan ja mädin kanssa? Blinejä perinteiseen tapaan Itse pidän paksuista, paistamisen aikana kohoavista blineistä. Toinen koulukunta pitää ohuita, suomalaisten lättyjen kaltaisia aitovenäläisempinä. Jos tavoittelet ohuempia versioita, niin kokeile hiivan jättämistä pois taikinasta. Jos taas teet taikinan hiivan kanssa, niin anna sen käydä pitkään, sillä se parantaa niin makua kuin rakennettakin. Kovaksi vatkattu valkuainen kuuluu joka tapauksessa molempiin versioihin. Entäs tykötarpeet? Oman suosikkibli...