Tekstit

Näytetään tunnisteella ravintolamestarit merkityt tekstit.

Keittiömestarit Hakkarainen ja Miettinen luottavat läheltä saataviin raaka-aineisiin

Kuva
Ravintolamestareilla lähdettiin tekemään tänä syksynä vastuullisuusteemaista blogien sarjaa, jonka toimitusjohtaja Eeva Mertanen polkaisi käyntiin vastuullisuuden yleiskatsauksella . Ja Eevahan se laittaa keittiömestaritkin kirjoittamaan! Tässä sarjan toisessa postauksessa keskitymme me keittiömestarit, eli Jere Hakkarainen Mustasta Lampaasta ja Tapio “Tapsa” Miettinen Puijon ravintoloista , lähi- ja luomuraaka-aineisiin ja niistä valmistettaviin herkkuihin ravintoloissamme, ovathan ruokatrendeinä pitkään vallinneet lähi- ja luomuruoka hiljalleen valtavirtaistuneet myös meillä täällä koti-Suomessa. Uusi, nouseva ruokatrendi näyttäisi nyt olevan myös kasvisruoat, sillä esimerkiksi useat kolmen Michelin-tähden ravintolat ovat ilmoittaneet painottavansa kasviksiin tai jopa jättävänsä lihan kokonaan pois menuistaan. Tämä maailmalla erottuva trendi näkyy jonkin verran myös meillä täällä Savossa, vaikka lihasta emme olekaan luopumassa. Meillä Ravintolamestareilla vastuullisuus ruoanlaitossa...

Ähkyn voi saada vastuullisuuden toitottamisestakin, eli kuinka kertoa hyvistä teoista

Kuva
Kuinka kertoa hyvistä teoista toitottamatta? Olin pari viikkoa takaperin puhumassa Savonian restonomikoulutuksen opiskelijoille siitä, kuinka meillä Ravintolamestareilla vastuullisuus toteutuu arjen työssä. Sain tarkkanäköisiltä opiskelijoilta ihan älyttömästi palautetta, ja erityisesti tämä seuraava sai ilon läikähtämään rintapielessä, sillä tottahan se on, että meillä vastuullisuus on aidosti sisällä kaikessa tekemisessä.  Teidän tekemisestä tulee sellainen fiilis, että teillä ihan aidosti seistään näiden vastuullisuusasioiden takana, ettekä vain trendikkäästi toitota, koska kuuluu toitottaa.  Vastuullisuudesta ja kestävyydestä on puhuttu liki vuosikymmeniä. Erityisesti viime vuosina vauhti tuntuu ihan kiihtyneen, ja termiin saa aistiyhteyden liki päivittäin ja joka puolella. Vastuullisuuden toitottamiseen voi jopa tympääntyä. Tämä tympääntyminen sai kuitenkin meidät Ravintolamestareilla ymmärtämään, että näistä hyvistä ja oikeista teoista tulisi muistaa kertoa, sillä mitään...

Vuoden Savon Nainen 2021

Kuva
Millaisen savolaisuuden jäljen sinä jätät? Tänä tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä intouduin postaamaan puheeni, jonka pidin Zontakerho Kuopio 2:sen tilaisuudessa Naistenpäivänä 8.3.2021. Kerho nimitti minut vuoden Savon Naiseksi 2021. Puheessa on ajatuksia polustani, savolaisuudesta ja Savon naiseudesta! Minulla on vahva tunne siitä, että kaikki on jotenkin pikkuisen erityisempää kun se tehdään täällä Itä-Suomessa. Varsinkin tässä helsinkikeskeisessä yhteiskunnassamme. Kuva: Tuire Punkki, Savon Sanomat 8.3.2021 Arvon Zontakerhon Kuopio kakkosen leidit, äiti, isä, avomies, ystävät ja läheiset sekä vuoden maahanmuuttajanainen. Kiitos tästä upeasta huomionosoituksesta! Edessänne seisoo ylpeä, persjalkainen, mutta myös paljasjalkainen savolaisnainen. Onnekseni äiti synnytti minut KYSissä, ettei tarvitse edes esittää olevan savolainen.  Olen savolainen, jonka suonissa virtaa sopivasti karjalaista verta ja espanjalaista sekä irlantilaista elämänasennetta. Olen tehnyt matkan Savosta maa...

Behind the scenes: Cocktailit ja juomatuote Ravintolamestareilla

Kuva
  Antti Talvinen Pannuhuone Gust. Raninilla Cocktail-kulttuuri on kehittynyt Suomessa valtavasti viimeisimpien vuosikymmenten aikana. Uudet trendit, tekniikat, suuntaukset ja ideat rantautuvat kotimaisiin ravintoloihin ja baareihin maailmalta nopeasti sosiaalisen median ja alan ammattilaisten vuorovaikutuksen myötä. Pohjoismainen minimalistisuus on jo vakiinnuttanut paikkansa omana tyylinään myös cocktailien osalta, eikä enää ole harvinaista löytää suomalaista baarimestaria maailmalta huippubaarin tiskin takaa.  Cocktail-listan tai yleensäkään juomalistan synnyttäminen ravintolaan ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu. Valmiin listan tai yksittäisen juomankin takana on suuri määrä työtä. Halusimme Pannuhuone Gust. Raninin ravintolapäällikön Antti Talvisen kanssa avata hieman, kuinka ravintoloidemme listat syntyvät. Antti vastaa Ravintolamestareiden ravintoloiden juomatuotteesta cocktailien, panimotuotteiden sekä väkevien juomien osalta sekä kouluttaa henkilökuntaamme. Antti on aloi...

Turvallisesti ravintolassa – mikä on muuttunut epidemian myötä palveluntarjoajan näkökulmasta?

Kuva
Covid-19 pandemia muutti keväällä 2020 maailmaa merkittävästi ja pysyvästi. Termi “uusi normaali” tuli epidemian myötä kahvipöytäkeskusteluihin. Mutta mitä uusi normaali tarkoittaa ravintolakentässä? Ruokailu Mustassa Lampaassa on aina turvallinen elämys Vaikka epidemia vaikutti jokaiseen toimialaan merkittävästi uskallan väittää, että ravintola- ja tapahtuma-alat olivat suurimpien kärsijöiden joukossa. Alan toimijat ovat joutuneet uudistamaan toimintamallejaan ja monelle toimijalle pandemia oli valitettavasti liian suuri este kiivettäväksi. Kuinka nämä uudet toimintamallit näkyvät kuluttajalle ja mitä ne tarkoittavat tulevaisuudessa? Siisteys ja hygienia ravintoloissa on aina ollut ns. hygieniatekijä; kun se on olemassa siihen ei kiinnitetä huomiota eikä se tuo lisäarvoa kuluttajalle, mutta sen puuttuminen huomataan heti ja puute vaikuttaa negatiivisesti asiakaskokemukseen. Ravintolamestareilla siisteys ja korkeat hygieniastandardit ovat aina olleet asioita, joihin kiinnitetään erityi...

FINN ANGUS -KOKKIKOULU 16.11.2016

Kuva
FINN ANGUS -KOKKIKOULU 16.11.2016 Yhteistyökumppanit ovat aina olleet lähellä Ravintolamestareiden sydäntä, etenkin kun yhteistyö liittyy puhtaisiin, lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. Sen lisäksi, että Finn Angus -lihaa saa meidän ravintoloistamme, päätimme järjestää kokkikoulun johon kaikilla oli mahdollisuus osallistua.  Ravintolamestareiden ja Finn Angus osuuskunnan idea yhteistyöstä syntyi jo pari vuotta sitten heidän projektipäällikön Katri Stroheckerin kanssa. Finn Angus - No mitä se sitten on? Taatusti suomalaista, taatusti mureaa ja eettisesti hyvin kasvattetua Aberdeen Angus-rodun pihvilihaa. -  FinnAngus -brändin alla tuotettu liha on ruohosta ja heinästä kotoisin, GMO-vapaata ja tuotteen takana on aina eläin jota ei ole koskaan ruokittu antibiooteilla. Tuotannolla on korkeat eettiset kriteerit ja valvomme sekä ohjeistamme tuotantoa. Angus-pihvilihan on mieleenpainuva syöntikokemus, joka on ilo jakaa hyvässä seurassa. Me suomalaiset Angus-...

#ravintolamestari vol.5

Kuva
THE Ravintolamestari - Eeva Mertanen "Parasta ravintolamestareissa on yhteisöllisyys,  sekä erilaiset persoonat jotka täydentävät toinen toistaan." Ravintolamestarit , pienisuuri yksityisyritys, ”Kuopion maukkain elämys”. Seitsemän eri yksikköä, 19 vuotta ammattitaitoista osaamista mahtavalla henkilökunnalla.  Tottakai henkilökunta on juuri SE meidän kantava voima, mutta porukkaan tarvitaan myös kapellimestari, joka pitää niin sanotusti pakan kasassa. Toimitusjohtajan pallilla vuodesta '97 on toiminut kolme salskeaa herrasmiestä, Kari Hartikainen, Tasse Laukkarinen sekä Ari Alanko. Aikansa kutakin sillä vuosi 2016 oli aika naiskauneuden ja (viisauden!). Muistan vieläkin sen tunteen, kun koko henkilökunta oli kutsuttu palaveriin Pannuhuoneelle. Selkeästi jotain suurta oli tapahtumassa. Ilmassa oli kysymyksiä, katseita, pientä supinaa. Onneksemme uutiset oli raikas tuulahdus, uusi kapellimestari, Eeva. Tämä aina innovoiva, ahkera uusi toimitusjohtaja oli ravinto...