Tekstit

Musta Lammas POP UP Isä Camillossa.

Kuva
Mistä kaikki lähti? Saimme tietää, että alkuvuodesta 2017 emme voisi palvella asiakkaitamme Satamakadulla taloyhtiön remontin vuoksi. Rakkaat Mustan Lampaan kellariholvit, jotka ovat olleet olemassa jo vuodesta 1862 lähtien, olisivat poissa käytöstä vähintään kaksi kuukautta. Idea Pop Up -ravintolan luomisesta Isä Camillon tiloihin kumpusi halusta palvella asiakkaitamme remontista huolimatta. Tämä oli meille huikea mahdollisuus tehdä jotain sellaista mitä Kuopiossa ei aiemmin oltu nähty! Pohjois-Savolaiset raaka-aineet vielä paremmin esiin Olemme pitkään pitäneet lähi- ja pientuottajia erittäin suuressa arvossa. Pop Upissa halusimmekin käyttää entistä enemmän lähialueiden upeita raaka-aineita menun jokaisessa annoksessa. Päädyimme suunnittelujen jälkeen viiden ruokalajin menukokonaisuuteen, joka kaikkineen yllätyksineen venyikin yhdeksän ruokalajin mittaiseksi elämykseksi. Pääsimme käyttämään useammassakin annoksessa Koivulan tilan juureksia Hiltulanlahdesta. Väliruoan ...

Because there´s more than meets the eye

Kuva
Blogi by Anna Antinjuntti & Juho Väliaho #yhdessäonenemmän #savo Ravintola-ala , kiire hetki; salissa kuuluu puheensorinaa, lasit kilisevät ja hymyileviä kasvoja näkyy joka puolella. Mahtavat tuoksut leijuvat ilmassa. Henkilökunta vilistää keittiön ja asiakkaiden välillä ottaen välillä jopa yhden juoksuaskeleen.  Keittiössä pannut käyvät kuumana ja toinen toistaan herkullisempia annoksia viedään asiakkaiden nautittavaksi. Ilta kääntyy lopuilleen, viimeiset asiakkaat lähtevät kiitellen ja kiire hetki päättyy. Muttei kuitenkaan. Pieni hetki jutustellaan päivän tapahtumia ja ruusut (ja kyllä, myös risut tai paremminkin parannusehdotukset) tehdystä työstä jaetaan salin ja keittiön kesken.  Päivä se on seuraavakin, sali kuntoon ja keittiö putipuhtaaksi! Tunti jos toinen saattaa vierähtää ja sitten on hetki itsellemme. Oma vapaahetki saattaa sekin olla hyvin hämmentävää. Mitäs nyt sitten? Uskokaa tai älkää, joskus voi olla vaikeaa miettiä mitä silloin tehdään,...

FINN ANGUS -KOKKIKOULU 16.11.2016

Kuva
FINN ANGUS -KOKKIKOULU 16.11.2016 Yhteistyökumppanit ovat aina olleet lähellä Ravintolamestareiden sydäntä, etenkin kun yhteistyö liittyy puhtaisiin, lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. Sen lisäksi, että Finn Angus -lihaa saa meidän ravintoloistamme, päätimme järjestää kokkikoulun johon kaikilla oli mahdollisuus osallistua.  Ravintolamestareiden ja Finn Angus osuuskunnan idea yhteistyöstä syntyi jo pari vuotta sitten heidän projektipäällikön Katri Stroheckerin kanssa. Finn Angus - No mitä se sitten on? Taatusti suomalaista, taatusti mureaa ja eettisesti hyvin kasvattetua Aberdeen Angus-rodun pihvilihaa. -  FinnAngus -brändin alla tuotettu liha on ruohosta ja heinästä kotoisin, GMO-vapaata ja tuotteen takana on aina eläin jota ei ole koskaan ruokittu antibiooteilla. Tuotannolla on korkeat eettiset kriteerit ja valvomme sekä ohjeistamme tuotantoa. Angus-pihvilihan on mieleenpainuva syöntikokemus, joka on ilo jakaa hyvässä seurassa. Me suomalaiset Angus-...

#ravintolamestari vol.5

Kuva
THE Ravintolamestari - Eeva Mertanen "Parasta ravintolamestareissa on yhteisöllisyys,  sekä erilaiset persoonat jotka täydentävät toinen toistaan." Ravintolamestarit , pienisuuri yksityisyritys, ”Kuopion maukkain elämys”. Seitsemän eri yksikköä, 19 vuotta ammattitaitoista osaamista mahtavalla henkilökunnalla.  Tottakai henkilökunta on juuri SE meidän kantava voima, mutta porukkaan tarvitaan myös kapellimestari, joka pitää niin sanotusti pakan kasassa. Toimitusjohtajan pallilla vuodesta '97 on toiminut kolme salskeaa herrasmiestä, Kari Hartikainen, Tasse Laukkarinen sekä Ari Alanko. Aikansa kutakin sillä vuosi 2016 oli aika naiskauneuden ja (viisauden!). Muistan vieläkin sen tunteen, kun koko henkilökunta oli kutsuttu palaveriin Pannuhuoneelle. Selkeästi jotain suurta oli tapahtumassa. Ilmassa oli kysymyksiä, katseita, pientä supinaa. Onneksemme uutiset oli raikas tuulahdus, uusi kapellimestari, Eeva. Tämä aina innovoiva, ahkera uusi toimitusjohtaja oli ravinto...

Säilöntä Mustassa Lampaassa

Kuva
Tänä syksynä halusimme panostaa säilöntään jopa edellisvuosia enemmän. Suunnittelimme jo kesän aikana mitä haluaisimme tulevana syksynä säilöä, mihin käyttötarkoitukseen ja millä tapaa. Punaisena lankana oli raaka-aineiden monipuolinen käyttö, ne kokonaan hyödyntäen. Kun syksy vihdoin saapui, aloimme toteuttaa suunnitelmaamme; tässä postauksessa pääsette tutustumaan muutamaan säilöntäprojektiimme. Fermentointi/hapatus Fermentoinnin, eli maitohappokäymisen avulla saadaan raaka-aineista uusia makuja ja ominaisuuksia esiin. Yksi tavallisimmista maitohappokäymisteitse valmistetuista tuotteista on hapankaali. Uusien makujen lisäksi suuri hyöty on myös säilyvyys, mikä voi olla jopa vuosia. Ajan kuluessa tuotteen maku kehittyy ja se voi olla hyvinkin eri makuinen kuukauden tai vuoden kuluttua hapatuksen aloittamisesta. Kuivaus Kuivaaminen on hyvä tapa käyttää juureksista ja vihanneksista syntyvä hävikki hyödyksi. Kuivaamme kaikki juuresten kuoret, kannat ja ”hukkapalat”, j...

Vireä viikko ravintola Olivassa

Kuva
MAUKAS RUOKAILUELÄMYS VOI OLLA MYÖS TERVEELLINEN "Ravistamossa tavoitteenamme on lisätä syömisen taitoa ja iloa jokaiseen ruokapöytään" Tällä viikolla halusimme kirjoittaa blogin hyvinvoinnista meidän näkökulmasta, sillä Olivoissa on vietetty Vireää Viikkoa! Saimme kannustusta ajatukseemme myös ravitsemustieteiden professori Ursula Schwabilta. Haastattelimme Ursulan lisäksi pääosassa olevia tekijöitä . "Herkulliset smoothiet vietiin käsistä" Ravistamo on vuonna 2016 perustettu kuopiolainen ravitsemustalo. Tietoinen syöminen, aistien hyödyntäminen kokonaisvaltaisesti ja syömisen ilo ovat kantavia teemoja Ravistamon toiminnassa. Ravistamo ja Ravintolamestarit päättivät aloittaa yhteistyön, koska yritysten arvot kohtaavat. ”Terveellinen ruokavalio ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ruoka voisi olla maukasta ja ruokailu elämys. Turhan usein esim. erilaisiin dieetteihin kuuluu yksi päivä viikossa, jolloin saa herkutella. Miksi ei voisi herkut...